24.1.2023 Laem Pakarangin koralliniemi - Ban Thung Yai niityt ja jokivarsi

Päätettiin harrastaa lähinnä lähiseuturetkeilyä ensimmäisenä kokonaisena päivänä.

Hyvä aamiainen hotellilla 6:30. Sivumennen jännittävä diptera Telostylinus lineolatus tuli kuvattua. Jännittävän näköinen kärpänen, jonka läheiset sukulaiset Suomessa kuuluvat Micropezidae-heimoon.

Pikaisen pakkaamisen, ja 20 minuutin ajon jälkeen oltiin Laem Pakarangin niemellä. Keli alkoi olla jo aika hottia ja kosteus kohtalainen. Merivesi oli todella ylhäällä ja korallikivillä lepäilevät kahlaajat sekä haikarat olivat ihan kivasti havaittavissa. Etenkin karikukkojen määrä oli kohtalainen, mutta kuvattavaksi lintuja oli lähinnä aallonmurtajan itäpuolisilla lietteillä. Myös rannan varjoisassa "havupuu" metsikössä retkeily oli leppoisaa. Himalajanviiruoravat visertivät, kuhankeittäjät, drongot, räätälit ja jorat pitivät meteliä. Rannan tuntumassa myös erikoisen näköinen Alcedo-suvun kalastaja säväytti hetken, mutta osoittautui pian sulkivaksi tavalliseksi. Muut Alcedot ovatkin lähinnä metsäalueiden pikku purojen lajeja.

Päivemmällä ajeltiin vielä toiselle lähikohteelle, Ban Thung Yain rautasillan kupeeseen, jossa väki eBirdin mukaan nykyään retkeilee. Mielenkiintoisia kahlaajia, kuten valkovikloja ja liroja, mutta River Lapwing, jota Janne ei ollut vielä havainnut loisti poissaolollaan. Perhospaikkana oikein mainio tämä. Jatkettiin joen pohjoisrantaa pellon viertä vievää tietä. Lapinuunilintu havaittiin, vastasi hyvin atrappiin ja Janne sai tuon kuvattuakin kohtalaisesti.

Takaisin hotellilla oltiin iltapäivällä ja ajateltiin vielä tehdä pikainen kierros Kalima Resortin S-puolen golf-kentälle. Sade kuitenkin sotki suunnitelmat ja painuttiinkin sitten syömään. Pink-necked Green Pigeonit tulivat yöpymään hotellin rantaan "havupuiden" siimekseen. Riisikirviset taas laidunsivat Golf-kentän kupeessa.

Pimeän tultua lämpöisen kostealla parvekkeella näin kattojen yllä viimeinkin sen kauan odotetun tornipöllön.

Lintuhavainnot eBirdistä

Laem Pakarang
https://ebird.org/checklist/S126827913

Ban Thung Yai - rautasilta
https://ebird.org/checklist/S126830625

Posted on February 12, 2023 07:26 AM by terolinjama terolinjama

Observations

Photos / Sounds

What

Oriental Pied Hornbill (Anthracoceros albirostris)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 04:24 AM +07

Photos / Sounds

What

Terek Sandpiper (Xenus cinereus)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 05:33 AM +07

Photos / Sounds

What

Greater Sand Plover (Anarhynchus leschenaultii)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 05:38 AM +07

Photos / Sounds

What

Himalayan Striped Squirrel (Tamiops mcclellandii)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 06:33 AM +07

Photos / Sounds

What

Himalayan Striped Squirrel (Tamiops mcclellandii)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 06:49 AM +07

Photos / Sounds

What

Pacific Reef Heron (Egretta sacra)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 07:08 AM +07

Photos / Sounds

What

Common Kingfisher (Alcedo atthis)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 07:08 AM +07

Photos / Sounds

What

Medium Egret (Ardea intermedia)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 07:56 AM +07

Photos / Sounds

What

Common Red Flash (Rapala iarbus)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 08:15 AM +07

Photos / Sounds

What

Grass Yellows (Genus Eurema)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 09:02 AM +07

Photos / Sounds

What

Common Sergeant (Athyma perius)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 09:11 AM +07

Photos / Sounds

What

Ditch Jewel (Brachythemis contaminata)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 09:14 AM +07

Photos / Sounds

What

Green-billed Malkoha (Phaenicophaeus tristis)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 09:24 AM +07

Photos / Sounds

What

Chestnut-headed Bee-Eater (Merops leschenaulti)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 09:28 AM +07

Photos / Sounds

What

Paddyfield Pipit (Anthus rufulus)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 01:34 PM +07

Photos / Sounds

What

Pink-necked Green-Pigeon (Treron vernans)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 01:39 PM +07

Photos / Sounds

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 04:05 AM +07

Photos / Sounds

What

Black-bellied Plover (Pluvialis squatarola)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 05:30 AM +07

Photos / Sounds

What

Terek Sandpiper (Xenus cinereus)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 05:31 AM +07

Photos / Sounds

What

Red-necked Stint (Calidris ruficollis)

Observer

terolinjama

Date

January 24, 2023 05:44 AM +07

Comments

No comments yet.

Add a Comment

Sign In or Sign Up to add comments